Koko kesän ajan ajatukset uudesta koulusta ja alusta, vaihtelivat innostuneesta, pelokkaaseen. Mietin että entä jos joudun kokemaan samanlaisen helvetin mitä peruskoulussa ja joudun taas kiusan kohteeksi? Koulu sijaitsi eri paikkakunnalla missä minä asuin, joten edessä olisi myös muutto pois kotoa. Onneksi Hanne oli myös tulossa samaan kaupunkiin vaikka eri koulussa olikin.

  Muutin ensimmisen vuoden ajaksi opiskelija-asuntolaan, josta sain kaksi aivan ihanaa ystävää. Oli ihana tunne, kun kukaan ei tuntenut minua ennakkoon ja  pystyin vihdoinkin näyttämään ihmisille oikean rennon, huumorintajiusen ja rempseän luonteeni.  Myöskin koulu alkoi mahtavasti, ja sain sieltäkin kavereita ja " löysin"  " Marikan" tai paremminkin hän löysi minut.. Minulla ja Marikalla kävi luonteet ja huumorintaju heti yksiin ja aloimme pyöriä koulunkin jälkeen kahdestaan.  Marikasta onkin tullut elämässäni todella tärkeä ihminen ja vaikka nykyään täysin eri kouluissa ja kaupungeissa olemmekin, tekstareita ja puheluita vaihdetaan päivittäin.

Ysiluokka meni enemmän ja vähemmän valoisissa merkeissä. Olimme Hannen ja Leenan kanssa sopineet edellisen kevään riidat, joka kuulema oli vain ollut pelkkä väärinkäsitys. Uskoin Hannea kun hän selitti että Leena oli houkutellut ja osaksi pakottanut hänet mukaan ja että hän olisi halunnut tulla sopimaan.  Muutenkin Hanne on ja on ollut aina minun puolellani josta olen ikuisesti hänelle kiitollinen. Leena oli jotenkin aina se joka sai ihmiset puolelleen niin hyvässä kuin pahassakin.  Ysillä kuitenkin pieni porukkamme alkoi rakoilla, koska minulle oli selvää että lähden opiskelemaan itselleni ammattia ja Hanne ja Leena olivat menossa lukioon. 

Mietin lähes koko ylä-asteen ajan minne haluaisin opiskelemaan? Minua kiinnosti niin eläimet kuin ravintola alakin.  Ysin syksyllä löysin kuitenkin media-alan jonne päätin hakea. Juttelin Opon kanssa asiasta, mutta hän oli sitä mieltä että minun kannattaisi ennemmin hakea lähihoitajaksi tai liiketaloutta opiskelemaan. Kumpikaan ei minua kiinnostanut vaan pidin pääni hain ensimmäisenä media-alalle . Opo hyväksyi tämän pitkin hampain, mutta jaksoi koko ajan muistutella että edes pääsykokeisiin on todella hankala päästä.  Riemukseni pääsinkin pääsykokeisiin ja innoissani kerroin siitä koulussa. No Opo sanoi että on hienoa että pääsit sinne kokeisiin, mutta ei kannata pettyä jos et pääsekkään.  Kävin pääsykokeissa, mutta tunne oli koko ajan sellainen että enhän minä sinne pääse. Hakijoita oli reilut sata, mutta sisään otettiin vain 18.  Alkukesä meni jännittäessä, ja olin varma että en kouluun pääse.  Kun sitten valintapäivänä kirje kotiin tuli ja availin sitä, en edelleenkään uskonut mahdollisuuksiini. 

Suureksi ihmeekseni heti kirjeen alussa luki: " Onneksi olkoon, teidät on valittu opiskelemaan...".  luin kirjettä pidemmälle ja olin haljeta riemusta, sillä koko ajan kaikki olivat sanoneet että ei kannata pettyä jos (ja kun) et kouluun pääsekkään.  Mietin että vihdoin voi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä ja mennä uuteen kouluun jossa toivottavasti ei ole yhtään entistä luokkalaista tai muutenkaan ketään joka tuntisi minua ennakkoon.

Kasilla asiat alkoivat mennä huonommin. Päjäsin entistä huonommin koulussa, ja olin pudonnut matkasta lähes joka aineessa. Opettajat ehdottelivat minulle tukiopetusta, mutta en uskaltanut sinne mennä koska minua oli kiusattu siitäkin.  Aloin muutenkin tuntea itseni todella väsyneeksi koko ajan, minusta tuli todella säikkky, ruokahaluni katosi, olin myöskin surullinen. Tämän kaiken onnistuin piilottamaan kotona ja kavereilta, mutta opettajat huomasivat muutoksen. Pyörin edelleen Leenan ja Hannen kanssa lähes pävittäin, mutta kuitenkaan en tuntenut itseäni onnelliseksi.  Talvi meni, ja keväällä opettajat alkoivat todella kysellä, että mikä vaivaa. Vastasin aina että kaikki on OK, vaikka en todellisuudessa ollut siitä ihan varma. Keväällä jouduin jälleen myös Leenan kiusan kohteeksi, ja vaikka kaikkea pientä oli ollut koko talven tämä tuntui kaikkein pahimmalta. Yhtenä päivänä vain, jostain syystä Leena lopetti puhumisen minulle ja veti Hannenkin siihen mukaan. Olin täysin ihmeissäni siit mitä olin tehnyt tai sanonut kun he ilmeisestikkkin suuttuivat jostakin.

Luokanvalvojamme huomasi että en enää ollut Leenan ja Hannen kanssa tekemisissä, ja välitunneillakin olin yksin.  Loppukeväästä tunnit olivat enää lähinnä ryhmätöiden tekemistä, askartelua, tai pelien pelaamista mutta minä olin mieluummin käytävässä lukemassa kirjaa.  yhdelläkin tunnilla olin lukemassa, ja opettaja pyysi minut luokkaan. Vastasin vain että kohta, ja jatkoin lukemista. En mennyt luokkaan ja opettaja tulikin uudelleen kysymään minua. Silläkin kertaa sanoin että kohta, mutta opettaja kuitenkin tuli luokseni ja alkoi kyselemään. Hän kyseli, miksi en ollut Hannen ja Leenan kanssa? Miksi säikyin? Miksi en tullut luokkaan? Siinä vaiheessa halusin vain juosta pakoon, mutta keksin kuitenkin jotain hätäisiä selityksiä. Yritin selittää että kaikki on hyvin, mutta opettaja vain jatkoi tivaamistaan ja sanoi että muutkin opettajat ovat kyselleet ja ihmetelleet mikä minua vaivaa? Menin täysin lukkoon enkä enää osannut sanoa mitään. Opettaja huomasi sen ja antoi minun olla. Pakenin saman tien, ulos ja yritin koota ajatuksiani.

Olisin toisaalta halunnut kertoa kaiken, mutta samaan aikaan muistin vain että kantelijoista ei pidetty ja kun olin joskus kiusaamisesta kertonut minulle oli vain sanottu että " Älä välitä"! Maailman surkein neuvo joka ei ainakaan minun kohdallani ikinä auttanut.  Päätin että jos opettaja tulee vielä kyselemään, sanon kaiken olevan hyvin. No opettaja tulikin takaisin kyselemään ja yritti saada minut puhumaan. Hän ehdotteli minulle terkkarilla käyntiä, koulukuraattoria, psykkologia ja taisi hän vielä ehdottaa pappiakin jolle puhua.  Häkellyin tästä kaikesta vain entistä enemmän, koska kukaan ei ole ennemmin oikeasti ollut kiinnostuntu mitä minulle kuuluu.  Sanoin että koska kesäloma oli tulossa hänen ei tarvinnut huolestua eikä miettiä turhaan.

Jälkikäteen olen ajatellut että ehkä minun olisi sittenkin pitänyt puuhua tuolloin jollekkin, nimittäin olin masentunut ainakin jollain tasolla enkä ole parantuntu siitä kunnolla vieläkään.

Seuraavaksi alkoi ylä-aste. Luokka jaettiin kahtia, ja lähes kaikki tunnit olivat erikseen vaikka koulu ja rakennus pysyi samana. Myös opettajat pysyivät osaksi samana.

Seiskalla aloin pyörimaan parin tytön kanssa päivittäin, joista "Hannen" kanssa olin kavereita pienestä pitäen ja" Leenan" johon tutustuin paremmin Hannen kautta. Ajattelin että eihän asiat enää voisi mennä huonommin kun minulla kitenkin oli ympärillä kavereita jotka seisoivat tukenani edes jonkun verran. Aluksi kaikki menikin hyvin, ja oli mahtavaa nauraa yhdessä välitunneilla ja muutenkin pitää hauskaa.
Olin kuitenkin porukasta aina se joka ei pärjännyt koulussa ja nuoleskellut opettajien perseitä.  Kaikesta huolimatta  olen ollut aina hyvä biologiassa ja sainkin kokeista lukematta vähintään kaseja. En kuitenkaan koskaan kertonut oikeaa tulosta jos joku kysi, nimittäin olin tästä meidän pienestä porukastamme paras biologiassa ja en uskaltanut myöntää sitä. Opettaja tiesi että olin hyvä, ja kyselikin monesti minulta tunnilla läksyjä ja tiesi saavansa edes jonkinlaisen vastauksen. Hän oli muutenkin kannustava minua kohtaan ja kerrankin koin olevan edes jossain hyvä.

  Seiskan aikanakaan en päässyt eroon kiusaamisesta, mutta se kuitenkin väheni koska pahimmat kiusaajat jäivät toiselle luokalle. Asiaa myöskin auttoi kun minulla oli kavereita, jotka olivat " suosittuja" ja joita ei kiusattu. Leena kuitenkin alkoi välillä käyttäytyä todella omituisesti. Esimerkiksi saattoi vetää ovia nenän edstä kiinni, eristää porukasta, nälviä tai muuten kiusoitella. Olin kuitenkin koko ajan jotenkin sokea kaikelle tälle, enkä koskaan suuttunut tai kannellut asiasta kenellekkään koska pelkäsin jääväni lopullisesti ilman kavereita. Hanne onneksi piti minun puoliani ja oli aina välissä tekemässä sopua meidän välillemme. 

Viidennellä käsityön tunnit vaihtuivat puoleksi vuodeksi tekniseen työhön. Silloin opettajana oli mukava mies ja huomasin pitäväni puun ja metallin työstämisestä. Se oli jotenkin paljon rentouttavampaa, mitä villasukkien tai lapasten kutominen mitä tavallisilla käsityön tunneilla tehtiin. Minun ei myöskään enäää tarvinnut kestää käistyönopettajan ilkeilyä.  Viitosluokalla saimme myös valita että ollaanko seuraavana vuonna teknisissä, vai tavallisissa käsitöissä. Valitsin ainoana tyttönä tekniset, koska ajattelin että pojat ovat kiusaamisessa se pienempi paha.

Kuvittelin väärin, koska kerrankin sain yhden pojan hampaat käsivarteeni, koska tämä kuvitteli  että olin ottanut hänen työnsä, vaikka en ollut siihen koskenutkaan.  Kerroin opettajalle, joka ei ensin uskonut koko asiaa, ennen kuin näytin selvät puremajäljet kädessäni. Tästä ei pojalle tullut mitään muuta kuin puhuttelu ja hän joutui pyytämään minulta anteeksi. Mietin silloin että, miksi kiusatun pitäisi aina antaa anteeksi sellaiselle joka ei todellisuudessa kadu mitään??

Kuudennella minulla oli myöskin iso riita luokanopettajan ja luokan tyttöjen kesken. Työt väittivät opettajallemme että olin haukkunut heitä, ja muutenkin kertonut kaikkea virheellistä. Myönnän että olen heitä idiooteiksi haukkunut, koska yritin puolustaa edes jotenkin itseäni. Riitä onneksi saatiin sovittua, mutta välit opettajaan menivät, ja jos yritin kertoa hänelle että minua kiusataan sain vain kuulla ,että " Älä väitä"- maailman surkein neuvo kiusatulle, sillä ainakaan minun kohdallani välittämättä jättäminen vain pahensi asiaa. Vain silloin  kun kerroin äidilleni, joka otti yhteyttä kouluun, kiusaaminen hellitti edes joksikin aikaa, mutta alkoi kuitenkin taas uudestaan.

Kaikkea muutakin tuon kahden vuoden aikana tapahtui, mutta nuo ovat jääneet kaikkein selvimmin mieleeni. Tuolloin myös eräs todella läheinen sukulaiseni teki itse-murhan, jonka syytä en vielä tänäkään päivänä tiedä. Tiedän vain että Hänellä oli takana ero ,mutta josta kuvittelin hänen jo selvinneen. Kävimme Hänen luonaan vain muutamaa päivää ennen kuin, Hän otti hengen itseltään mutta mikään ei silloin antanut vinkkiä tulevasta. Vasta jälkeen päin, olemme äitini kanssa miettineet, että Hänen ajatuksensa olivat jotenkin koko ajan jossain muualla, ja kun lähdimme Hän halasi äitiäni, tavalla joka sanoi Hyvästi jo valmiiksi...