Viidennellä käsityön tunnit vaihtuivat puoleksi vuodeksi tekniseen työhön. Silloin opettajana oli mukava mies ja huomasin pitäväni puun ja metallin työstämisestä. Se oli jotenkin paljon rentouttavampaa, mitä villasukkien tai lapasten kutominen mitä tavallisilla käsityön tunneilla tehtiin. Minun ei myöskään enäää tarvinnut kestää käistyönopettajan ilkeilyä.  Viitosluokalla saimme myös valita että ollaanko seuraavana vuonna teknisissä, vai tavallisissa käsitöissä. Valitsin ainoana tyttönä tekniset, koska ajattelin että pojat ovat kiusaamisessa se pienempi paha.

Kuvittelin väärin, koska kerrankin sain yhden pojan hampaat käsivarteeni, koska tämä kuvitteli  että olin ottanut hänen työnsä, vaikka en ollut siihen koskenutkaan.  Kerroin opettajalle, joka ei ensin uskonut koko asiaa, ennen kuin näytin selvät puremajäljet kädessäni. Tästä ei pojalle tullut mitään muuta kuin puhuttelu ja hän joutui pyytämään minulta anteeksi. Mietin silloin että, miksi kiusatun pitäisi aina antaa anteeksi sellaiselle joka ei todellisuudessa kadu mitään??

Kuudennella minulla oli myöskin iso riita luokanopettajan ja luokan tyttöjen kesken. Työt väittivät opettajallemme että olin haukkunut heitä, ja muutenkin kertonut kaikkea virheellistä. Myönnän että olen heitä idiooteiksi haukkunut, koska yritin puolustaa edes jotenkin itseäni. Riitä onneksi saatiin sovittua, mutta välit opettajaan menivät, ja jos yritin kertoa hänelle että minua kiusataan sain vain kuulla ,että " Älä väitä"- maailman surkein neuvo kiusatulle, sillä ainakaan minun kohdallani välittämättä jättäminen vain pahensi asiaa. Vain silloin  kun kerroin äidilleni, joka otti yhteyttä kouluun, kiusaaminen hellitti edes joksikin aikaa, mutta alkoi kuitenkin taas uudestaan.

Kaikkea muutakin tuon kahden vuoden aikana tapahtui, mutta nuo ovat jääneet kaikkein selvimmin mieleeni. Tuolloin myös eräs todella läheinen sukulaiseni teki itse-murhan, jonka syytä en vielä tänäkään päivänä tiedä. Tiedän vain että Hänellä oli takana ero ,mutta josta kuvittelin hänen jo selvinneen. Kävimme Hänen luonaan vain muutamaa päivää ennen kuin, Hän otti hengen itseltään mutta mikään ei silloin antanut vinkkiä tulevasta. Vasta jälkeen päin, olemme äitini kanssa miettineet, että Hänen ajatuksensa olivat jotenkin koko ajan jossain muualla, ja kun lähdimme Hän halasi äitiäni, tavalla joka sanoi Hyvästi jo valmiiksi...